perjantai 8. huhtikuuta 2016

Maailmanperintökohde Verlaan lisää suojeltuja rakennuksia


Hugo Neuman perusti Jaalan ja Valkealan pitäjien maille ensimmäisen Werlan puuhiomon vuonna 1872. Myöhemmin hiomon yhteyteen rakennettiin lisäksi pahvitehdas.


Verlan puuhiomo ja pahvitehdas merkittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Se on hyvin säilynyt esimerkki varhaisesta, pienimittakaavaisesta paperimassa-, paperi- ja pahvituotannosta 1800-luvun loppupuolelta. Puuhiomon ja pahvitehtaan punatiiliset rakennukset lähiympäristöineen suojeltiin valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1993.


Ympäristöministeriö on nyt vahvistanut päätöksen, jolla Verlassa lisättiin suojeltaviksi puunkäsittely- ja uittorakennuksia, 1800-luvun lopulla rakennettuja, hirsirunkoisia, pystyrimalaudoitettuja ja punamullattuja työväen asuinrakennuksia sekä seurantalo. Saha- ja varastorakennukset ovat 1930-luvulta, uittokämppä 1900-luvun alusta ja uittoradan konehuone 1960-luvun alusta, jolloin Verlassa siirryttiin irtouitosta nippu-uittoon.


Uusia suojeltuja rakennuksia on 30. Kaikkiaan Verlassa on nyt 37 suojeltua rakennusta. Tämän lisäksi suojelu koskee alueen halki kulkevan Verlantien linjausta.


Lähteet

Ei kommentteja: